"Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi." - Vilijonkka

Kylläpä tosiaan helpotti oloa se perjantain kiukkuaminen. Nukuin sen jälkeen 12h yöunet ja lauantaina olin taas oma itseni. Aurinkoinen viikonloppu takana, lauantaihin kuului ratsastusta ja vähän shoppailua tuolla "isossa" naapurikaupungissa. Tämä pihi nainen tuli shoppailureissulla hyvin onnelliseksi kun löysin tulevaa Helsingin reissua varten uuden putkikassin Tokmannilta hintaan 7€, pieniä iloja :) Tietenkin shoppailureissulla oli mukana myös miun omituinen huumorintaju ja ostin A:lle sieltä lahjaksi samanlaisen kyltin kuin kuvassa. Sinisenä kylläkin, mutta muuten samanlainen. Pääsi omakehu taas haisemaan :D


Sunnuntaina tein aamiaiseksi taas niitä ihania lettuja. Tällä kertaa yksikään niistä ei pysynyt ehjänä, mutta onneksi se ei makua haitannut. Ja ne letut on todistetusti hyviä, tarjoilin niitä naapurillekin joka oli samaa mieltä :) A tietenkin kehui niitä silloin ensimmäisellä kerralla, mutta eihän sillä ole muita vaihtoehtoja ;) 

Sunnuntaina oli salipäivä. Otsikko oikeastaan viittaa siihen, sillä aamupäivästä oli sellainen olo ettei kyllä mihinkään salille jaksa lähteä. Iltapäivällä tuli sitten sellanen "NYT" olo ja kysäsin Artulta "lähetäänkö heti salille" ja sit mentiin! Ja olipa hyvä kun mentiin! Kun mentiin sinne niin salilla oli hiljaista. Muutamia miehiä oli hiljakseen treenailemassa. Mie kysyin reippaasti saako laittaa levyn soimaan ja kaivoin Avenged Sevenfoldin laukusta ja pistin jytisemään. Johan oli kivempi olla, minuu jotenkin ahdistaa liika hiljaisuus (jos jollain on ylimääräsenä pyörimässä MP3- soitin niin voin ostaa!). Ohjelmassa oli alataljaa, jalkaprässiä, kulmasoutua, etu- ja takareidet, vartalonkierrot ja rintalihakset. Sekametelisoppa siis :) 

Eilen alkoi AVA:lla Suurin pudottaja- ohjelma. Siinä jos missä on elämäntapamuutoksesta kyse. Miulla kuitenkin korvaan särähti yhden kilpailijan lause "haluan saada entisen elämän takaisin". Miksi tavoitella entistä elämää takaisin? Miksei voi ajatella, että tulevaisuudessa olisi jotain parempaa luvassa? Aika kultaa muistot, haluaako todellakin saada entisen elämän myötä takaisin ne samat surut ja murheet mitä silloin on ollut? Tätähän entisen elämän tavoittelua kuulee todella usein, miun mielestä valitettavan usein ja oon tätä paljon pohtinut. Toisaalta tulevaisuus voi pelottaakin, mutta silti itse haluan huonoina hetkinä uskoa siihen, että parempaa on vielä tulossa. Esimerkiksi vuosi sitten en olisi uskonut, että tänä päivänä olen tupakoimatta ja olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin ikinä. Jos silloin olisin halunnut saada entisen kunnon takaisin ja olisin tavoitellut sitä, niin... niin. En tiedä. Taisin kääntää tämän nyt liian monimutkaiseksi :D 

"Tuu jo sen kameras kanssa!"

Tästä tulevasta viikosta on tulossa kyllä ihan mahtava jos kaikki menee suunnitelmien mukaan: 4 päivää töitä, sitten tämä tyttö pääsee LOMALLE! Huomiseksi sain varattua aamuvuoron jälkeen kampaaja-ajan, siitä pääsen suoraan kahvakuulaan johon en ole päässyt iltavuorojen takia osallistumaan yli kuukauteen, torstaina zumbaa ja perjantaina aikaisin aamulla hyppään junaan kohti Helsinkiä ja siellä vietänkin sitten kolme yötä :) 

Tänä aamuna paistoi ihanasti aurinko ja käytiin Saran kanssa kävelemässä tuolla metsässä. Otin kameran mukaan ja yritin saada valoa ikuistettua. Harjoitukset saa kyllä vielä tovin jatkua... ;) 

Kotia kohti :)

Tukeva haara-asento ;)

Ihanaa viikkoa kaikille <3

"Oikea aika rentoutumiseen on silloin, kun sinulla ei ole aikaa siihen." — Sidney J. Harris

Voi apua mitkä kaksi päivää on takana! Oon nauranut, itkenyt, kiukutellut, ollut ylpeä itsestäni, tsempannut, lamaantunut, ja ja ja... Eilen vielä sain pidettyä paketin kasassa ja muutettua ajatusten suuntaa kun olin menossa kohti negatiivisuutta, mutta tänään sitten olinkin jo täysin epäonnistunut koiranomistajana, vaimona, ystävänä, työntekijänä, ihmisenä, ja kaikkena mahdollisena! Nyt alkaa jo hieman hymyilyttämään, mutta tänään kun istuin yksin kotona koiran p*skan lemussa yläkerran rappusissa itkemässä ja raivosin puhelimessa ystävälleni,  joka oli tulossa pitkästä aikaa käymään, niin... Antzkua lainatakseni ajatus oli "MIE ROMAHAN!" 

Mutta palataan hieman ajassa taaksepäin niin selvennän miten tähän tilanteeseen tultiin. En ole tottunut sellaiseen "normaaliin" työrytmiin, missä ollaan 5 päivää putkeen töissä. No sunnuntaina aloitin 6 päivän työrupeaman. Ja aloitin pitkällä vuorolla. Tässä vaiheessahan järki olisi voinut jo sanoa, että kannattaa sinne vapaa-ajalle nyt haalia vähän vähemmän tekemistä. Eipä sanonut miulle. Eilen kun tulin töistä niin olin jo ihan totaalisen väsynyt. Ajattelin, että "onneksi ehdin vähäksi aikaa oikaista sohvalle ennen zumbaan lähtöä". Väärin ajateltu. Kotona odotti rakkaan koirani järjestämä yllätys yläkerrassa. Raukalla oli ollut vähän vatsa sekaisin. Pieniä epätoivon ja ahdistuksen tunteita nousi pintaan, mutta nopeasti käänsin ajatuksen siihen, että "nyt vaan nopsasti siivoan jäljet, syön ja lähden zumbaan". Jos en olisi sopinut työkaverini kanssa sinne menosta niin en varmasti olisi mennyt. Onneksi kuitenkin menin, sillä väsymys ja ahdistus jäi sinne (zumbasta lisää myöhemmin). Olin yksin kotona yötä ja zumban jälkeen nautin omasta ajasta... tein suihkun jälkeen jalkakylvyn samalla kun katsoin tv:stä hömppäohjelmia. Joskus on ihana olla ihan yksin :) Söin sipsejä iltapalaksi hyvällä omalla tunnolla. Menin ajoissa nukkumaan ja nukuin hyvin.

Noh, sitten tuli perjantaiaamu. Torkutin kelloa vähän liian pitkään ja kiirehän siinä sitten tuli. Tänään olikin töissä koulutuspäivä ja ajatus ei juossut yhtään. Mitään ei tarvinnut päivän aikana tehdä, mutta silti olo oli niin nuutunut päivän jälkeen kun olla vaan voi. Lähdin ajamaan kotiin ja soitin ystävälleni Kaisalle joka oli tulossa käymään pitkästä aikaa. Olin koko päivän miettinyt, miten kiva on nähdä. Menin kotiin ja tajusin sen heti. Eilinen on toistunut, hajusta ei voi erehtyä, se oikein tulvahti vastaan. Kiitos koira. Juuri tätä kaipasin. Tiesin Kaisan olevan pihassa ihan kohta ja yläkerta oli täynnä p*skaa. Tuli täysi lamaantuminen, en jaksa. En ala. Soitin Kaisalle ja kysyin joko on tulossa, ajattelin että hän voisi käydä vielä jossain, saisin siivoamisaikaa. Oli tulossa, pirteänä ja iloisena kyseli tarviiko kaupasta tuoda jotain. Mie sitten vastasin kirosanojen kanssa, että ei varmasti tarvitse ja aloin itkeä siihen puhelimeen. Istuin rappusille ja itkin ja huusin puhelimeen samaan aikaan. Kaisa olikin kohta pihassa ja tuli auttamaan siivoamisessa. Tai siis olisi halunnut auttaa, mutta en tietenkään antanut kun siinä marttyyrikohtauksessani vain miun elämä sai olla tyhmää. Kaisan piti katsoa vierestä. Olin vihainen koiralle ja kovaan ääneen meuhkasin, että se pitää viedä piikille  tai vähintäänkin jättää päivän ajaksi aina ulos. Sitten sillä oli auktoriteettiongelma ja sitten olinkin vihainen jo itselleni ja A:lle kun ei osata sitä kouluttaa. Kaisa taitavasti myötäili "mmm, ymmärrän, tottakai".  On mahtanut olla pokassa piteleminen :D

Rauhotuin siitä ja tein meille smoothiet. Nekään ei ihan täydellisesti onnistunu. Mutta se ei enää sentään itkettänyt ;) Kiva oli jutella ja hetken päästä jopa maltoin kuunnella mitä Kaisalle kuuluu. Kaisa kun lähti niin tajusin, että 45min päästä pitäisi olla jo jumpassa. Uunit pitäs myös lämmittää. Millonhan on viimeksi siivottu? Missäs välissä syödään ja mitä? Väsyttikin. Aloin kertaamaan tätä listaa A:lle joka oli lähdössä samalla salille. Itkuhan siinä tuli. A parka ei ymmärtänyt taas yhtään mistä tuulee. Itkien vaihdoin vaatteita jumppaan mutta sitten totesin, että parempi etten mene sinne volisemaan. A lähti salille ja mie jäin kotia. Laitoin uunit lämpiämään ja ihmettelin. Tuli morkkis kun en lähtenytkään sinne jumppaan. Ulkona oli kauniin näköistä, joten kävin hakemassa kameran ja lähdin ulos. Kuvia räpsiessä tuli heti parempi mieli, ei ollut kiire minnekään. Alkoi jo naurattaa ja hymyilyttää oma käytös. Laitoin saunankin lämpiämään. Kaikki on taas hyvin, vaikkei mikään missään vaiheessa todellisuudessa huonosti ollutkaan. Huomenna pääsen ratsastamaan, vapaailta tuli tarpeeseen ja viikonloppu onkin kokonaan vapaata. 

Mutta se eilinen zumba: mie en tarvinnut hikipyyhettä koko tunnin aikana!! Eikä kyse ollut siitä etteikö olisi tunnilla mitään tehnyt, vaan miulla on kunto kasvanut! Kuulostaa nyt varmaan oudolta, mutta selvennyksenä mainittakoon, että viimeiset 7kk olen zumbassa turvautunut hikipyyhkeeseen. En ois aiemmin pärjännyt ilman sitä, kertoo varmaan jotain miun lähtökunnosta. Ja eilen huomasin myös sen, miten lahjakkaasti oon saanut paikat jumiin pelkästään salilla käymisellä. Lavat ja alaselkä nautti kun pääsi vähän irrottelemaan. Kappaleet soi koko loppuillan päässä ja niistä tuli hyvä mieli. Esim. tämän kappaleen tahdissa zumbaaminen on ihan huippua! :)
 
Loppuyhteenvetona: 

• itku teki hyvää, nyt hymyilyttää oma käytös
• väsymys on miun pahin vihollinen ja pitää jatkossa kiinnittää huomiota sen ennaltaehkäisyyn. 
• Koira saa elää, ehkä omistaja voisi vähän miettiä miten paljon on järkevää syöttää ruokaa jos sillä on juuri ollut vatsatauti.
• Miulla on maailman paras ystävä Kaisa joka osaa aina sanoa ne oikeat sanat <3
• Miulla on maailman paras aviomies joka antaa miun kiukuta jos minnuu kiukuttaa, mutta auttaa sitten näkemään asioissa positiiviset puolet

Ensin ajattelin, että kirjotan tämän ilman julkaisemista. Saisin purettua päivän tähän, että voisin aloittaa vapaan viikonlopun. Mutta toisaalta, kaikilla on joskus huonoja päiviä ja jos joku tästä saa tsemppiä, hyvää mieltä tai jotain positiivista niin sehän on vaan hyvä asia :) 

Itku, väsymys, kiukku ja huonot päivät on elämää siinä missä kaikki muukin. Jos niitä ei olisi, niin osaisiko arvostaa niitä hyviä päiviä? 

Vielä niitä kuvia mitä lähdin suutuspäissäni ottamaan, mutta mieli muuttuikin hyväksi: 

Lumet on hävinnyt :)

Kaverukset <3

Hyvää viikonloppua kaikille ja muistakaahan välillä pysähtyä! :D

"Moni suostuisi kasvuun vaan ei kasvukipuihin." — Anonyymi

Kasvukivuista pitää jakaa seuraavaa, liittyen polttamattomuuteen:

 Eräänä iltana olin jo sängyssä käymässä nukkumaan kun rakas vanha "ystäväni" tupakka pompsahti mieleeni. Tuli aivan järjetön tupakan himo. Aikani pyöriskelin siinä ja hekumoin miten ihanalta se tupakka maistuisi ja miten hyvä olo siitä mahdollisesti tulisi. Mutta sitten aloin miettiä... oon polttanut aika tarkalleen 10 vuotta. Poltin aika paljon, toisina päivinä 20, toisina päivinä vähemmän. Mutta keskimäärin meni varmaan se 15 tupakkaa/pv. 15 tupakkaa päivässä tekee viikossa 105 tupakkaa. Se taas tekee kuukaudessa 420. Vuodessa 5040. 10 vuodessa 50 400. (Ja jos laskee 15 x 365pv niin tulos on vielä enemmän, 54 750!). MIETTIKÄÄ! Mie oon imeny keuhkoihini yli 50 000 tupakkaa! Tämän laskutoimituksen kun olin pähkäillyt siinä sängyssä pyöriessäni niin tuli sellanen olo, että enköhän mie ole sitä tupakkaa polttanu ihan tarpeeksi. Mitä mie siltä olen saanu? en niin yhtään mitään, jos ei oteta lukuun v-mäisiä vieroitusoireita. Ennen ajattelin, että tarviin niitä "hermosavuja". Mutta jo sillon kun suunnittelin polttamisen lopetusta niin tein ihan maailmanluokan huomion: miulta saatto palaa käämi (aika useastikin) vaikka poltinkin tupakkaa. Eihän se polttaminen vieny sitä pois. Ja ihan hyvin oon aamusinkin heränny vaikken sitä aamutupakkaa ole saanut. Ja kahviakin olen juonu ilman tupakkaa. 

Alussa oli hankala olla polttamatta kun oli muutaman päivän ajan fyysisiä vieroitusoireita. Mutta ne kun helpotti niin nyt tiedostan, että se riippuvuus on jäljellä enää miun korvien välissä. Ja joo, välillä tekisi mieli polttaa, mutta ne on enää sellasia ohimeneviä ajatuksia. Oon pystynyt tekemään kaikkia niitä asioita mitä sillonkin kun poltin. Positiivista tässä on se, että miun vaatteet ei enää haise, miun ei tarvii suunnitella miun tekemisiä tupakan mukaan, miun kädet ei haise, ruoka maistuu jo tuhat kertaa paremmalta. Enkä olisi uskonut, mutta jopa suklaa voi maistua entistäkin paremmalta. Ja miten paljon helpompi on liikkua! En enää oo niin lähellä tukehtumiskuolemaa jokaisen juoksuaskeleen jälkeen kuin ennen :)

Ja on miulta hermokin palanu. Mutta hermosavuja en oo tarvinnut. Tuntuu aika kivalta tää, että pärjää oman päänsä kanssa eikä tarvii siihen mitään. A:lle joskus alkuvuodesta sanoinkin, että haluan kokeilla kestääkö miun pää, löytyykö miusta sisua siihen. Ja kyllä oon jokaisesta polttamattomasta päivästä ollu ylpeä! Mutta vielä palaan siihen iltaan kun sitä tupakkaa teki ihan älyttömästi mieli: tiedostin sen, että jos olisin polttanut niin olisin pettynyt itseeni ihan älyttömästi. Eikä varmasti mikään tupakka ole sen arvosta, että haluaisin itselleni sen takia tuottaa pettymystä.

Että niin, olen puhunut! :D Nyt ruuan laittoon ja illasta salille. Työpäiviä takana 4, kaksi jäljellä! JaksaaJaksaa!

"Aikaa on täysin riittävästi. Kyse on vain tehtävien tärkeysjärjestyksestä." — Peter Drucker

Pikainen päivitys pitkän työvuoron jälkeen. Otsikkoon viitaten, miulla ei ole koskaan niin kiire mihinkään etten ehtisi syödä aamupalaa. Se on miun päivän tärkein ateria eikä mikään ole niin ihanaa kuin vapaa aamu jolloin saan syödä sitä aamupalaa vaikka tunnin kun mihinkään ei ole kiire. Eilen aamulla yllätin itseni ja A:n tekemällä aamiaiseksi lettuja! Eikä nyt ollut kyseessä mitkä tahansa letut, vaan miun uudet suosikkiletut joihin ei tarvita yhtään rasvaa tai sokeria. Lettujen kaveriksi sulatin mansikoita ja mustikoita. Ohjeita katselin netistä ja sovelsin sitten oman :) Täyttäviä ne ainakin on, hyvän startin sai iltavuoroon!

Eniten näissä letuissa yllätti niiden helppous paistamisessa. En saanut menetettyä hermojani, mikä on ihme varsinkin aamulla jos en ole syönyt aamupalaa.Aluksi ihmetytti kun taikina oli niin paksua, mutta pannulla se sitten käyttäytyi ihan loistavasti.

Mutta siis ohjeeseen:

Terveelliset aamiaisletut kahdelle

1 banaani
2 kananmunaa
n. ½ dl mantelijauhetta
2 dl kaurahiutaleita
1.5 dl maitoa (rasvaton käy, testasin)
1 dl raejuustoa
½ tl suolaa

Survoin kaikki ainekset Smoothie Twisteriin ja surautin taikinan valmiiksi... ja paistoin tietenkin oliiviöljyssä :) NAM NAM! Jos innostutte kokeilemaan niin kommentoikaas tänne miten onnistu :)

Keksin myös viikolla uuden smoothien, johon tulee purkillinen maitorahkaa, tyrniä (1dl), ananasta ja lusikallinen hunajaa... laitoin kerran sekaan myös banaania ja hyvin sekin sinne sopi :)


Nyt mie kokeilen saisinko nukuttua ihan pienet päiväunet, että jaksais illalla salilla tehdäkin jotain. Tämän viikon liikkumisista odotan eniten torstain zumbaa, minne on ihana päästä pitkästä aikaa, sekä lauantain ratsastusta :)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, nauttikaa keväisistä ilmoista :)

"Onni ei ole onnessa, vaan sen tavoittelussa." - F. Dostojevski

Kolme viikkoa ilman tupakkaa ja olo on mitä mainioin! Ihan mahtava viikko takana :) Torstaina siis uskaltauduin menemään sinne salille ihan yksin. Oli siellä muutamia muitakin, mutta sain tehtyä oman hommani kunnialla loppuun. Ja tuli hyvä fiilis kun voitti oman pelkonsa! En usko, että enää on mitään kynnystä mennä yksin. Eilen oli vapaa päivä ja oi miten ihanaa olikaan koko aamupäivä vaan maata sohvalla ja katsoa viikolla nauhotettuja hömppäohjelmia :) Ponit kävin hoitamassa vielä alkuillasta ja kiittelin kun eivät enää jaksaneet keksiä mitään kujeita miun pään menoks ;) Ihania palleroita ne on <3

Illalla oli sitten vuorossa se ArmyFit-tunti mitä odotin koko viikon. HUH HUH! Kyllä nimittäin hiki lensi! :D Alkulämmittelystä lähtien nostettiin sykettä ihan kunnolla, jotta kroppa olisi valmiina treeniin. ArmyFitissä tehtiin pyramidiharjoitusta ja treeni meni siis seuraavalla tavalla:
6 liikettä, jokaista liikettä tehdään 1 minuutti ihan täysillä. Liikkeiden välillä 30s tauko. 
Seuraavalla kierroksella jokaista liikettä tehdään 45s, 20 s tauolla.
Viimeisellä kierroksella liikkeen kesto 30s, tauko 10s ei siinä ehti vaan vaihtaa seuraavaan liikkeeseen. Liikkeinä oli etunojapunnerrukset, kyykkyhypyt, pilatesuinti, lankku, "vuorikiipeily", yleisliike. Olipahan tehokas tunti! Lopussa tehtiin vielä  tabata-treeniä joka sai myös sykkeet korkealle. Tabata-treenistä voit lukea esim keventäjien sivuilta: http://www.keventajat.fi/hyvinvointi/liikunta/tuloksia-neljan-minuutin-tehotreenilla

Mara <3

Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että perjantai-illan vietän mieluummin hikoilemassa jumpassa kuin humputtelemassa. Illalla odotti jumpan jälkeen konvehtirasia, sohva ja perjantai-illan uusi tv-suosikki Tuubi :)


Tänään sitten olikin vuorossa heti aamusta ratsastusta auringon paisteessa, voi miten mie oonkin kaivannut sitä! Ratsuna toimi ihana suokkiruuna Mara <3 Jätkä on niin symppis ettei oo tosikaan. 

Samanlaiset ilmeet! :D

Oletteko muuten huomanneet (varsinkin te, ketkä olette aloittaneet uuden harrastuksen), että ihmiset ihmettelee ja ovat melkeinpä huolissaan siitä miten paljon aikaa siihen menee? Suositushan on, että aikuinen liikkuisi useana päivänä viikossa reippaasti yhteensä 2h 3o min tai 1h 15 min rasittavasti ja lisäksi lihaskuntoa tulisi kohottaa ainakin 2 kertaa viikossa (lähde: http://www.ukkinstituutti.fi/ammattilaisille/terveysliikuntasuositukset)

Kun olen kertonut ihmisille, että olen menossa salille/jumppaan/lenkille/jonnekin niin monesti vastaus on "TAASKO?" "pitäisikö välillä levätä?" 
Miusta se on outoa, kun enhän miekään sano ihmisille, että "TAASKO makaat sohvalla koko päivän tekemättä mitään?!" "pitäisikö välillä tehdä jotain?" Mistähän tämä johtuu, että enemmän ihmetellään jos joku pitää kunnostaan huolta? Onko muut törmänneet samaan?

No joka tapauksessa, mie olen saanut tosi paljon lisäenergiaa ja hyvää mieltä kun oon löytäny nää uudet harrastukset ja vanhan rakkaan harrastuksen takaisin :) Hyvää viikonloppua kaikille, mie alotan huomenna 6 päivän työputken akut hyvin ladattuina!

Mitä sieltä löytyy? :)

 Ratsastamasta kun tuli kotiin niin vuorossa oli Saran lenkitys, kyllä neiti taas nautti täysin rinnoin :) Pojistakin sain pari räpsyä otettua. 

Ikinuori <3

ei vielä ole lammelta jäät lähteny

Poitsut :)

Valtsu <3

Ai kissa muka siisti eläin? Valtsu sukeltaa lätäkköön aina kun mahdollisuus on...

Pylly <3

Urmas <3

"On vain kaksi tapaa elää elämää. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä. Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä." - Albert Einstein

Mistä tätä virtaa nyt oikein riittää? Töissä jaksaa, kotona jaksaa, salilla jaksaa... se on kyllä kummallista kun ennen ei olevinaan ollut aikaa harrastaa tai ei jaksanut, ja kummasti sitä aikaa vaan on nyt riittänyt ja jaksaakin paljon enemmän! Mutta se alottamisen vaikeus. Mietin tuossa päivällä, että viimeisen neljän vuoden ajan olen aloittanut juoksuharrastuksen joka kevät ja joka syksy aloittanut jonkun ryhmäliikunnan. Eli siis keväällä käynyt pari kertaa juoksemassa ja syksyllä pari kertaa ryhmäliikunnassa. Viime syksynä kun JÄLLEEN KERRAN päätin aloittaa aktiivisemman liikkumisen, niin valitin kotonakin ääneen A:lle, että "voi kun nyt kerrankin tämä innostus jatkuisi". 

Mikä sai sitten jatkamaan? Jonkin uuden etsiminen. Oivalsin syksyllä, että miulla on pitänyt koko ajan olla joku projekti menossa. Projekti yksi: opiskelu ja valmistuminen, chek. Projekti kaksi: työpaikan etsiminen, chek. Projekti kolme: talon ostaminen, chek. Projekti neljä: talon remontointi, tavallaan chek,  ikinähän tämä ei valmiiksi tule. Syksyllä olin jotenkin tylsiintynyt, ei ollut mitään projektia menossa. Rakastan miun kotia, koen todellakin olevani unelmatyössäni ja A:n kanssa menee hyvin. Mutta silti heräsin ajattelemaan: mitäs muuta elämässä voisi olla? Olisiko nyt oman hyvinvoinnin vuoro? Olisiko miulla nyt mahdollista panostaa niihin asioihin, mistä nautin? En voi matkustella koko aikaa, joten jotain muuta piti keksiä. Liikuntaryhmiin kiinnittymisen mahdollisti oikeastaan yksi todella paska työpäivä. Heh, aika älytöntä. Töissä oli siis ollut henkisesti todella raskas päivä ja kotiin tullessa en päässyt siitä ärsytyksestä mitenkään irti. Ulkona oli pimeää joten lenkillekään en päässyt. Pakotin itseni zumbaan (olin luvannut itselleni, että kaksi viikkoa ainakin on käytävä) ja kyllä muuten unohtui kaikki työasiat! Se oli vielä sitä aikaa kun kroppa ei ollut tottunut sellaseen riehumiseen ja olin hiestä aivan litimärkä ensimmäisen 15 min jälkeen (tää on totisin tosi, vieressä zumbanneet voi todistaa). En saanut henkeä ja mietin vaan millon se kidutus loppuu. MUTTA. Voi sitä voittajafiilistä kun tunnin päästä huomasin olevani yhä hengissä! Kaikki zumba-kappaleet soi päässä ja kotonakin tuli A:lta kommentti "tais siitä zumbasta olla hyötyä kun ei oo enää naama mutrulla". Ja silloin tajusin, että niissä ryhmissä on pakko käydä. Nykyisin se on kääntyny niin päin, että harmittaa jos työvuorot sattuu niin etten pääse menemään. Enpä olisi vuosi sitten  uskonut, että joskus vielä ajattelen näin, vaikka haaveilinkin tällaisesta olotilasta :) 

Tällä viikolla on tullut onnistumisen ja ilon tunteita pienistä asioista. Edelleen miun hömelöt elukat saa miut hymyilemään toilailuillaan. Esimerkiksi Urmas on tässä viereisessä kuvassa piilossa (!) vaanimassa lintuja... 

Salilla tuli hyvä mieli kun sain nostettua taas vähän painoja. Tehtäköön se vielä selväksi, että omaa painoa ei ole tarkoitus nostaa tai pudottaa, mutta voimaa haluan saada lisää, niin henkistä kuin fyysistäkin ;)

Ystävien kanssa on tullut pidettyä viime aikoina myös vähän enemmän yhteyttä, sekä siskon. Siitä tulee myös iloiseksi kun jaksaa kuunnella myös muitten kuulumisia. Syksyllä ja alkutalvella oma jaksaminen oli sen verran kortilla töitten suhteen, ettei voimavaroja ollut omien sosiaalisten suhteiden ylläpitoon yhtään ylimääräistä. Mutta opinpahan kuluneesta syksystä ja talvesta sen, etten varmasti anna enää työn sivuuttaa miulle tärkeitä asioita.

Pieni kiukkupussi Ira <3 meillä on viha-rakkaus suhde. Mie rakastan ja Ira vihaa.

Tällä viikolla hymyjä ja naurun purskahduksia on tuonut myös naapurin karva-apinat. "Kun kissa on poissa niin...." mites se menikään. Ponit on taas näyttäny miulle temppujaan, ottavat ilon irti uudesta hoitajasta. Esim. takin taskujen vetoketjuissa olis kiva roikkua, "ei varmasti kävellä suoraan omiin karsinoihin, vaan annetaan tuon eukon yrittää töniä meitä ja mennään vasta sitten kun se taluttaa meidät" jne jne :)
Eilen kun menin tallille niin ponit rapsuttelivat toisiaan tarhassa hirmusen suloisesti. Ei tietenkään ollut sillon kameraa mukana. Tänään kun menin kameran kanssa niin näyttivät miulle persettä tarhasta. Että silleen. Räpsäsin sitten sisällä kuvat:

Pikku Poika <3 Tämä jos ei jatkuvasti keksi jotain jäynää niin sitten se on kipeä.

Tällä viikolla oon päässyt myös harjoittelemaan kameran käyttöä. Sain puhelun tiistaina, että kannattaisi mennä kuvaamaan kuuta. Aluksi en meinannut sitä uskoa, mutta olihan se hieno kun ulos kurkkasin. Harmitti vaan kun en osannut kuvata sitä kunnolla, mutta harjoitus tekee mestarin, eikö? 
Pari räpsyä siis siitä: 

 Lopuksi vielä pitää hehkuttaa, että vaikka ulkona on pakkasta ja välillä sataa luntakin, niin meillä alkaa sisällä olla kevät! Laventelit nimittäin lähti itämään ja syreenin oksatkin on jo vihreenä ja varmaan kukkii kohta --> 

Huomenna on sitten se kauan pelätty ja odotettu päivä kun meikäläinen suuntaa salille ihan yksin! Olen toisaalta aika innoissani siitä :) 

Tulipahan taas tekstiä. Viikonloppuna lisää :)


AI NIIN! Miulla on maailman paras sisko! Lupasi viedä miut Tove Janssonin näyttelyyn kun menen Helsinkiin. Tämä Ikuinen Muumi-fani on niin täpinöissään kun vaan olla voi! :)

"Jos aikoo saavuttaa jotakin suurta, rohkeutta koetellaan monta kertaa." - John Henry Newman

Voihan itseluottamuksen puute! Ihan alkoi salilla käydessä taas ärsyttää oma päänuppi kun syöttää typeriä ajatuksia. Periaatteessa järjellä ajattelen, ettei sillä ole mitään väliä katsooko joku mitä mie siellä salilla touhuan, mutta joka ikinen kerta kun menen sinne ja huomaan siellä olevan muita, harmistun. Ja yleensä kun siellä vielä sattuu olemaan oman pikkukylämme bodareiden kokoontumisajot niin kyllä siinä vähän tulee sellainen "anteeksi että olen olemassa fiilis". Se fiilis kestää alussa jonkin aikaa, ehkä 10min ja sitten se unohtuu kun pääsen tekemiseen kunnolla kiinni ja unohdan muut. Ja sitten nautin tekemisestä. Mutta miksi siinä alussa pitää hätkähtää? Miksi en voisi mennä sinne ja alusta asti olla hyvällä mielellä? Ja ihan kun mie nyt olisin jotenkin niin erikoinen, että  kukaan tarkotuksella minnuu siellä töllöttäs. Enhän miekään tuijota niitä. Miten ihmiset ovat saaneet itseluottamusta ja itsevarmuutta omaan tekemiseen? Kokemuksia, anyone? 

Salilla nykyisen parhaan kaverin, 6kg:n kahvakuulan kanssa :) 

Eilen kun käytiin A:n kanssa salilla niin tajusin, etten ole kertaakaan käyny siellä yksin. En ole uskaltanut. Ja päätin, että torstaina menen sinne ihan yksin! Pusken itseni oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja menen sinne aamulla ennen iltavuoroa. Jännittää jo valmiiksi.

Viikonloppu siis oli ja meni, vietettiin Saran 10v synttäreitä. Synttärisankari kävi miun kanssa perjantaina juoksemassa 5km lenkin, ei onneksi vielä vanhuus näy vauhdissa. Tupakkaan en ole koskenu ja oon ehtinyt pitää pari päivää vapaatakin. Tällä viikolla saan hoitaa pieniä karvaturpia kun naapurin ponien emäntä lähtee reissuun, viikonloppuna olisi tarkoitus mennä ratsastamaan ja perjantaina pääsen ryhmäliikuntatunnille pitkästä aikaa!  Silloin on luvassa Armyfit, en oo koskaan ennen kokeillu! :) Eli uusia asioita tällä viikolla luvassa. Ohjelmassa siis tiistaina ja torstaina sali, perjantaina Armyfit ja lauantaina ratsastus. Eipä tule tylsää kun ottaa siihen lisäksi ne tallityöt parina päivänä :) Sitten alkaakin kuuden päivän työputki sunnuntaina. Pitää kyllä myöntää, että ajatukset on jo huhtikuussa kun siellä on niin paljon kaikkea kivaa luvassa: lähden 4.4. siskon luo Helsinkiin muutamaksi päiväksi ja oon toivonut siihen kohtaan talvilomaa. 10.4 on liput hommattu Sami Hedbergin show:hun ja 12.4. varattiin A:n kanssa huone hotellista miun synttäreiden kunniaksi, ei vielä tietoa mennäänkö lisäksi Happoradion keikalle sillon vai mitä. Toisaalta jos täältä maalta lähdetään kaupunkiin niin elokuvissa ja syömässä käymisessä on jo tarpeeksi luksusta ja ohjelmaa :D

Edelleen olen ihan hurahtanu noihin smoothieisiin ja siihen twisteriin... kaikki marjat ja rahkat saa sillä vekottimella maistumaan hyvälle. Ihana äiti toi eilen lisää marjoja kun omat varastot alkaa jo tyhjentyä. Pääsen kokeilemaan nyt tyrniäkin, aiemmin en ole erityisemmin siitä perustanut vaikka äiti on kovasti toitottanut sen terveellisyydestä, saas nähä miten tyrnin käy! 

Tämä se vasta onkin mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä: itsestä kuvan lisääminen tänne!

"Suurin hyvä, minkä voit tehdä toiselle, ei suinkaan ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan. Se on hänen omien rikkauksiensa paljastaminen hänelle itselleen." — Benjamin Disraeli

Mistäkö nyt moinen otsikko? Eilen eräs blogini lukija teki minut todella hyvälle mielelle. Huomasin hänen soittaneen miun työpäivän aikana ja kummastelin tätä, sillä harvoin ollaan puhelimitse yhteyksissä. Hän soitti minulle kertoakseen, että pitää blogistani ja tsemppasi jatkamaan samaa rataa. En edes tiennyt hänen tietävän blogin olemassaolosta. Miten hyvältä ne kannustavat sanat tuntuivatkaan! Pieni teko häneltä, suuri merkitys minulle. Se laittoi miettimään, miten paljon itse kannustan muita heidän eri elämänvaiheissa. Mielessäni mietin, että onpa hieno homma, mutta muistaako sitä sanoa ääneen? Kyllä monesti olen antamassa neuvoja ja etsimässä kehityskohteita. Aika moni nauroi kun kerroin vuoden alussa suunnittelevani polttamisen lopettamista. Kun maaliskuu lähestyi, moni sanoi "no katsotaan miten käy". Toki moni tsemppasikin, mutta koin useimpien epäilevän olenko tosissani. Muistan kun hyvä ystäväni lopetti polttamisen reilu kolme vuotta sitten. Rehellisesti sanottuna en uskonut siihen aluksi pätkääkään, mutta kun huomasin hänen pysyvän päätöksessään, olin hänestä äärettömän ylpeä. Kannustinko häntä silloin, sanoinko sitä ääneen? Muistaakseni en.

Itseluottamuksella on suuri merkitys jokaisen elämässä, mutta mielestäni yhtä tärkeää (jos ei tärkeämpääkin) on tieto siitä, että tukea saa tarvittaessa. Elämää pitää elää itse, mutta se ei tarkoita, että sitä pitäisi elää yksin. Muiden ihmisten tsemppaus auttaa jaksamaan silloin kun väsyttää, muistuttaa miksi tätä tekee silloin kun haluaa unohtaa, puskee eteenpäin silloin kun haluaisi palata alkuun.
Ja viereiseen kuvaan viitaten, tsemppaajat muistuttaa niistä asioista, jotka ei aina ulospäin näy :) 

Joten tsempataan ja kannustetaan toisiamme, muistutetaan toisiamme hyvistä puolistamme! 


Muihin asioihin ja liikkumiseen:
Huonosti nukutun yön jälkeen kiukkuilin töissä, mikään ei huvittanut ja uhosin koko päivän meneväni heti nukkumaan kun vaan kotiin pääsen. Tulin kotiin, aurinko paistoi eikä sitten enää nukuttanut yhtään. Jonkinlainen kiukku kuitenkin oli jäänyt päälle. Vaihtoehtoina olisi purkaa kiukku viattomaan A:han joka tuli töistä tai laittaa lenkkarit jalkaan ja hilppasta metsään koiran kanssa. Valitsin lenkkarit. Päätin hölkätä, silläkin uhalla että lennän jäisillä teillä persaukselleni. En ole koko talveen juoksennellut, ja voi sitä ihmetyksen määrää ensimmäisten askelten jälkeen! Askel on kevyempi kuin koskaan! Kyllä kannatti syksy ja talvi tehdä kyykkyjä, zumbata, pumpata ja jumpata! Jalat tuntui vahvoilta. Puoli tuntia jaksoin, lopetin kun oli vielä hyvä mieli ;). Tervakeuhkotkin pihisi ihan kohtuullisesti. Välillä piti pomppia mättäiden päällä kun oli vettä niin paljon tiellä, mutta se oli ihan kivaa. Sarakin oli iloinen kun edettiin vauhdikkaammin, vaikka se painelikin suurimman osan ajasta ihan omia reittejään ja omia kovempia vauhtejaan. Kylläpä sai pään nollattua työpäivän jäljeltä ja itselleen hyvän mielen! 

Ps. 12 päivää ilman tupakkaa!

"Joka tekee ilolla ja iloitsee sitä, mitä hän on saanut tehdyksi, hän on onnellinen." - Johann Wolfgang von Goethe

Tänään onkin ollut tekemisen päivä! Olen aina valittanut siitä etten osaa pitää yhtään kasvia elossa, kukkapenkit kiroan alimpaan helvettiin enkä todellakaan tiedä mitä kasveja meidän pihalla kasvaa. Niinpä loogista nyt onkin, että innostuin jostain kumman syystä yrttien kasvattamisesta! Ideahan on todella upea, laitan siemeniä purkkeihin ja kesällä siirrän ne pihalle pihamökkiin. Ja kyllä, edelleen kuvittelen sen olevan niin helppoa. Noh, siitä se ajatus sitten lähti. Aamulla menin meidän kellariin katsomaan olisiko edellisiltä asukkailta jääny kukkaruukkuja sinne lojumaan. Olihan niitä jäänyt, mutta kun siirtelin lasipulloja hyllyiltä ruukkujen edestä, aloinkin tarkemmin tuijotella niitä pulloja... VAU. Pullot kyytiin vanhaan meijerin laatikkoon, laatikko autoon ja pulloja näyttämään 85v. mummolleni. Yhdessä niitä sitten ihasteltiin ja kuulemma vanhoja ovat. Mie oon jotenkin innostunu noista vanhoista tavaroista, en tiiä mikä niissä viehättää. Lasipurkkeja ja purnukoita on löytynyt nyt ihan kivasti, "uudet" pullot pääsivät entisten purkkien kaveriksi leivinuunin reunalle. 

Noh, takaisin siis yrtteihin. Laitoin nyt kasvamaan minttua ja laventelia sekä paprikaa. Paprikaa odotan eniten, vähänkö olisi ihana kesällä syödä itse kasvatettua paprikaa. Haaveilu kannattaa ja sehän se on parasta, vaikkei nuo nyt onnistuisikaan. 

 

Pakko muuten hehkuttaa, että tänään on 10. päivä ilman tupakkaa! Tätä ei ole tapahtunut 10 vuoteen! Ja edelleen olen tyytyväinen päätökseeni, vaikkakin viime yönä näin unta, että A:n kanssa poltettiin salaa yksi tupakka puoliksi... salaa koko maailmalta ilmeisesti :D Tän viikon osalta liikkuminen menee aika haastavaksi kun melkeinpä asun töissä tällä viikolla, mutta yritetään. Nyt menee työvuorot hassusti muutenkin kun en pääse kolmeen viikkoon kahvakuulaan tai zumbaan, kun iltavuorot sattui joka tiistaille ja torstaille... Eli ilman ryhmäliikuntatunteja mennään, ei se auta muu kuin kammeta ittensä lenkille, salille, ja jumpata kotona. 

Mistä asioista tänään iloitsin tai olin onnellinen? Kodista, keväästä, läheisistä :) enkä antanut edes sen latistaa mieltä, että koira oli oksentanut ympäri kotia kun olin 2h tuntia poissa. Tulipahan siivottua muutenkin samalla :)

Kevättä nopeuttaakseni kävin hakemassa ulkoa syreenin oksia olohuoneeseen :)

"Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." - Muumipappa

Ystävistä, juustokakusta, suklaasta, kuvaamisesta, auringon paisteesta, lenkkeilystä, sohvalla löhöämisestä, salilla käymisestä, Saran rapsuttamisesta ja nukkumisesta, mm. niistä on Katjan viikonloppu tehty!

Vapaa viikonloppu siis menossa. Eilen aloitettiin päivä A:n kanssa käymällä salilla. Iltapäivällä oli vuorossa kyläilyä ystävän luona ja samalla näki toistakin mokomaa. Emäntä oli loihtinut ihanan juustokakun ja siinähän se naisten päivä meni herkkujen ääressä kuulumisia vaihdellen :)

Tänään reippailtiin A:n kanssa huikeat 5km liukkailla metsäteillä. Sara tietenkin juosta porskutti mukana. Tosiaan Sara oli mukana suurimman osan matkasta mutta kotia lähestyttäessä neiti ilmeisestikin ajatteli "ehei, ei tällanen lenkki riitä mihinkään!" ja pyyhälsi vielä omalle lenkilleen pikkulintujen perässä. Sen suurinta iloa siis on haukkua pikkulintuja niin pitkään, että ne lentää toiseen puuhun ja se voi juosta perässä. Sitten taas haukutaan, juostaan perässä, haukutaan jne... Kuunneltiin haukkua ja kyllähän se sitten pihaankin tuli jonkin ajan päästä, ja aivan läkähdyksissä.

Kuvia siis on tullut nyt napsittua uudella kameralla! Vielä aika hakusessa on kameran käyttö, mutta harjoitus tekee mestarin, ainakin toivossa on hyvä elää :D





Tässäpä muutama otos viikonlopulta...

Kädet jotka kameraa heiluttaa!

9.3.2014 Sara tyytyväisenä lenkin jälkeen :)

Urmas "THE BOSS"

Valtsu